Väinö Linnan kirjoittamassa Tuntemattomassa sotilaasssa kaikki henkilöhhmokuvaukset kohdistuvat lähes kokonaan miehiin. Linna kuvailee tasa-arvoisesti kaikkia sotilaita riippumatta siitä oliko henkilö "korpisoturi" vai upseeri. Kun taas Runeberg kertoo pääasiallisesti siitä kuinka luutnantit ja majurit urheasti johtivat joukkonsa voittoon, kukin eri tavallaan kuitenkin.
Tuntemattomassa sotilaassa henkilöitä kuvataan inhimillisesti ja jokaisella heistä on omia heikkouksia ja vahvuuksia. Esimerkiksi Riitaojaa kuvataan kamalaksi pelkuriksi, Koskelaa inhimilleseksi johtajaksi, joka asettuu samalle tasolle muiden sotilaiden kanssa. Mutta Vänriikki Stoolin tarinoissa tällaisia henkilökuvauksia ei löydy, osa runoista kertoo siitä kuinka ensin hieman ylimielinen tai muuten heikko johtaja nostaa joukkonsa voittoon ja oppii voiton ja muiden tapahtumien kautta olemaan parempi ihminen. Vuoropuhelua Vänriikki Stoolin tarinoissa ei käydä joten muiden osallisten tekemisistä tai luonteenpiirteistä ei ole kerrottu. Toki Runebergin teoksissa kerrotaan tavallisesta kansasta ja heidän kuvauksistaan ja kokemuksistaan sotaan ja sen kauheuksiin, mutta pääasiallisesti Runeberg pyrkii tekemään suomalaisesta sotilaasta kunniakkaan ja urhoollisen sotilaan.
Tuntemattomassa sotilaassa keskitytään myös enemmän ihmissuhteisiin kuin Vänriikki Stoolin tarinoissa, Runebergin versiossa keskitytään usein vain yhteen niin sanottuun päähenkilöön, jonka elekieltä ja sanomisia tarkkaillan, mutta Linnan teoksessa keskitytään enemmän ihmisten luonteenpiirteisiin ja niiden esittelemiseen henkilöiden välisten konfliktien ja yhteisten keskustelujen välityksellä. Linnan kertomuksessa kaikki päähenkilöt ovat miehiä iältään 16-50 asti, kun taas Runeberg kertoo myös lasten, naisten ja vanhusten tarinoista ja kokemuksista.
Tuntematon sotilas on muutenkin erilaisempi kertomus kuin Vänriikki Stoolin tarinat, sillä siinä suurin osa päähenkilöistä kuolee (Hietanen, Koskela, Lehto, Kariluoto, Salo ja Mäkilä) tai loukkaantuu (Susi ja Rokka). Runebergin teoksessa ei kuole yhtä monta kuin Linnan versiossa, mutta kyllä kuoleman tapauksia sieltäkin löytyy.
maanantai 17. syyskuuta 2012
Tuntemattoman sotilaan kirja-arvostelu
Tuntemattoman sotilaan (ensimmäinen painos 1954) on kirjoittanut Väinö Linna, ja kustantajana on ollut WSOY. Väinö Linna kuuluu Suomen tunnetuimpiin kirjailijoihin ja on kirjoittanut Tuntemattoman sotilaan lisäksi paljon myös muita kirjoja: Päämäärä, Messias ja Täällä Pohjantähden alla, josta tehtiinkin myöhemmin elokuvia. Hän osallistui jatkosotaan ja sai sieltä ideoita Tuntemattoman sotilaan kirjoittamiseen.
Teoksessa kerrotaan ensimmäisen konekiväärikommpanian kokemuksista jatkosodassa. Päätapahtumia kirjasta löytyy monia, mutta jo kirjan alusta jää mieleen miten miehet keskustelevat paloaukealla siitä syttyykö sota ja tarvitaanko heitä ylipäätänsä siellä. Kuitenkin muistettavammiksi jää Pietarin valtaus, joka on sotilaille eräänlainen päätavoite, jossa he onnistuvat. Tuntematon sotilas on kielirikas kirja, sillä siinä käytetään henkilöiden välisissä keskusteluissa paljon erilaisia murteita ja slangeja johtuen siitä, että nämä "korpisoturit" ovat kotoisin eripuolilta Suomea. Miljöönä kirjassa voidaan pitää kaikkea sitä metsikköä mikä Suomen ja Venäjän raja-tuntumasta löytyy. Päähenkilöistä muistettavimmiksi jäävät varmasti Rokka pirteä ja taitava sotilas, myöskin ikuinen päänvaiva kommpanianpäällikkö Lammiolle, Hietanen optimistinen ja urhea sotilas, joka kuitenkin kuolee kirjassa ja tietenkin miestensä ihannoima joukkueenjohtaja Koskela, joka myöskin kuolee kirjassa. Ja vaikkakin pienessä roolissa ollut kapteeni Kaarna jää kuitenkin mieleen siitä kannustuksesta ja rauhallisuudesta mitä hän kokemattomille sotilaillensa näytää.
Keskeisenä teemana kirjassa käytetään suomalaisen sotilaan urhoollisuutta, vaikkakin Linna kertoo henkilöiden inhimillisistä peloista ja mainitsee myös monien erilaisia heikkouksia, toisin kuin perinteisissä sotakertomuksissa.
Teos on lukukokemuksena hieno ja se jättää miettimään millaista sodan aikana olisi ollut elää ja herättää kunnioitusta veteraaneja kohtaan ja niitä ketkä kuolivat itsenäisen Suomen puolesta taistellessaan.
Teoksessa kerrotaan ensimmäisen konekiväärikommpanian kokemuksista jatkosodassa. Päätapahtumia kirjasta löytyy monia, mutta jo kirjan alusta jää mieleen miten miehet keskustelevat paloaukealla siitä syttyykö sota ja tarvitaanko heitä ylipäätänsä siellä. Kuitenkin muistettavammiksi jää Pietarin valtaus, joka on sotilaille eräänlainen päätavoite, jossa he onnistuvat. Tuntematon sotilas on kielirikas kirja, sillä siinä käytetään henkilöiden välisissä keskusteluissa paljon erilaisia murteita ja slangeja johtuen siitä, että nämä "korpisoturit" ovat kotoisin eripuolilta Suomea. Miljöönä kirjassa voidaan pitää kaikkea sitä metsikköä mikä Suomen ja Venäjän raja-tuntumasta löytyy. Päähenkilöistä muistettavimmiksi jäävät varmasti Rokka pirteä ja taitava sotilas, myöskin ikuinen päänvaiva kommpanianpäällikkö Lammiolle, Hietanen optimistinen ja urhea sotilas, joka kuitenkin kuolee kirjassa ja tietenkin miestensä ihannoima joukkueenjohtaja Koskela, joka myöskin kuolee kirjassa. Ja vaikkakin pienessä roolissa ollut kapteeni Kaarna jää kuitenkin mieleen siitä kannustuksesta ja rauhallisuudesta mitä hän kokemattomille sotilaillensa näytää.
Keskeisenä teemana kirjassa käytetään suomalaisen sotilaan urhoollisuutta, vaikkakin Linna kertoo henkilöiden inhimillisistä peloista ja mainitsee myös monien erilaisia heikkouksia, toisin kuin perinteisissä sotakertomuksissa.
Teos on lukukokemuksena hieno ja se jättää miettimään millaista sodan aikana olisi ollut elää ja herättää kunnioitusta veteraaneja kohtaan ja niitä ketkä kuolivat itsenäisen Suomen puolesta taistellessaan.
sunnuntai 16. syyskuuta 2012
Vänriikki Stoolin ja Tuntemattoman sotilaan kielen vertailu
J. L. Runebergin Vänriikki Stoolin tarinat ja Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan kielet ovat hyvin erilaisia toisiinsa verrattuna. Vaikka kummatkin kertovat sodasta, ne on kirjoitettu aivan eri tavoin. Runeberg käyttää käyttää kaunista, huoliteltua runo-kieltä, kun taas Linna käyttää yksinkertaista ja ehkä hieman raakaakin yleiskieltä.
J. L. Runeberg kirjoittaa kirjansa runomuodossa ylistäen suomalaisten sankarihenkeä. Hän käyttää tektissään paljon loppusointuja Kuoleva soturi: "Kun sota riehui, luodit soi, / he elon innoissaan / toisiinsa vihan tulta loi, / mitellen miekkojaan. / Nyt nuoren miel' ei sotihin, / ja rauhaa pitää vanhuskin." Samalla tekstin lainauksesta huomaa, että teksti ei ole kovin helppo-lukuista, sillä se on kirjoitettu 1800-luvun puolivälissä, jolloin suomenkieli oli hyvin erilaista kuin nyt. Runebergin sanavalinnat ovat myös osassa tekstiä hyvin tunteellisia.
Tuntemattoman sotilaan kieli on hyvin tavallista yleiskieltä, mutta koska teksti sisältää vuoropuhelua ja sotilaat ovat eripuolilta Suomea niin erilaiset murteet ja slangit tulevat helposti näkyviin Hietanen: "Tattis. No kyl mää täl pärjän, puol vuat. Kiitoksi vaan kauhian pal!" Linnan tekstissä myös erilaiset aseet pitävät meteliä ja se myös kerrotaan selkeästi lukijalle "prr....prr...prrrrrrrr....." ja "Trrrrt... trrrrt...trrrrrrrrrt" ovat tekstissä monesti, jo kirjan loppu vaiheessa alkaakin jo muistaa mikä ase pitää minkäkinlaista ääntä.
Vaikka kummatkin kirjat kertovat sodasta niin Vänriikki Stoolin tarinoissa ei käytetä armeijasanastoa melkein ollenkaan, pelkästään ihmisten aronimikkeissä. Kun taas Tuntemattomassa sotilaassa niitä käytetään koko ajan ja ehkä vähän liikaakin, sillä lukija ei välttämättä tiedä mtä tietyt sanat tarkoittavat: "kasapanos", "korsu", "reserviupseeri" ja "maasotakoulu" eivät kuulu tämänpäivän tallaajien sanavarastoon nimittäin. On aika erikoista, että samaa aihetta käsittelevillä kirjoilla voikin olla näin erilaiset kielet.
J. L. Runeberg kirjoittaa kirjansa runomuodossa ylistäen suomalaisten sankarihenkeä. Hän käyttää tektissään paljon loppusointuja Kuoleva soturi: "Kun sota riehui, luodit soi, / he elon innoissaan / toisiinsa vihan tulta loi, / mitellen miekkojaan. / Nyt nuoren miel' ei sotihin, / ja rauhaa pitää vanhuskin." Samalla tekstin lainauksesta huomaa, että teksti ei ole kovin helppo-lukuista, sillä se on kirjoitettu 1800-luvun puolivälissä, jolloin suomenkieli oli hyvin erilaista kuin nyt. Runebergin sanavalinnat ovat myös osassa tekstiä hyvin tunteellisia.
Tuntemattoman sotilaan kieli on hyvin tavallista yleiskieltä, mutta koska teksti sisältää vuoropuhelua ja sotilaat ovat eripuolilta Suomea niin erilaiset murteet ja slangit tulevat helposti näkyviin Hietanen: "Tattis. No kyl mää täl pärjän, puol vuat. Kiitoksi vaan kauhian pal!" Linnan tekstissä myös erilaiset aseet pitävät meteliä ja se myös kerrotaan selkeästi lukijalle "prr....prr...prrrrrrrr....." ja "Trrrrt... trrrrt...trrrrrrrrrt" ovat tekstissä monesti, jo kirjan loppu vaiheessa alkaakin jo muistaa mikä ase pitää minkäkinlaista ääntä.
Vaikka kummatkin kirjat kertovat sodasta niin Vänriikki Stoolin tarinoissa ei käytetä armeijasanastoa melkein ollenkaan, pelkästään ihmisten aronimikkeissä. Kun taas Tuntemattomassa sotilaassa niitä käytetään koko ajan ja ehkä vähän liikaakin, sillä lukija ei välttämättä tiedä mtä tietyt sanat tarkoittavat: "kasapanos", "korsu", "reserviupseeri" ja "maasotakoulu" eivät kuulu tämänpäivän tallaajien sanavarastoon nimittäin. On aika erikoista, että samaa aihetta käsittelevillä kirjoilla voikin olla näin erilaiset kielet.
Sodan kuvaus Vänriikki Soolin tarinoissa ja Tuntemattomassa sotilaassa
Väinö Linnan tekstissä sodan kuvaus on hurjaa ja todellista. Siinä kun Runeberg yrittää tehdä jokaisesta suomalaisesta sotilaasta kunniakkaan, pelottoman ja jopa hieman uhkarohkean, Linna kertoo, että jokainen sotilas on tietenkin erilainen ja rintamakarkureita ja kapinoitsijoita löytyy myös suomalaisten joukoista.
J. L. Runeberg kuvaa sotaa sankarilliseksi ja siinä on eräänlaista kannustusta jopa puollustussodan sotimiseen. Hän yrittää saada sodan vaikuttamaan siltä kuin olisi jopa kunniallista ja isänmaallista kuolla keskellä taistelua ja tulla haudatuksi keskelle erämaata. Vänriiki Stoolin tarinoissa ei kerrota mitään niistä epäinhimillisistä oloista kuten siitä, että sotilaat joutuvat kävelemään satoja kilometrejä ilman ruokaa ja kunnon varustusta mukaan lukien koko ajan pelko siitä, että edes yöllä ei voi olla murehtimatta sotaa ja sen kauheuksia, sillä koskaan ei tiedä milloin vihollinen seuraavksi hyökkää. Toisaalta pitää muistaa, että Runeberg kirjoitti runonsa 1800-luvun puolivälissä, jolloin ei oltu vielä keksitty kranaatteja ja muita tuliaseita vaan sotia käytiin miekkojen ja tykkien avulla, jolloin sota ei ollut yhtä raakaa kuin 1900-luvulla.
Tuntemattomassa sotillaassa taas Linna kertoo sodan kauhuista ja siitä kuinka todella moni loukkaantuu ja kuolee. Hän kertoo myös niistä tarpeettomista tapoista joita tehtiin sekä omille karkureille, että vihollisen puolelta saaduille vangeille. Runebergin runoissa ei muutenkkan mainita mitään näistä raaoista kuolemista joita sotilaat saivat tai niistä jotka menettivät näkönsä tai jalkansa. Linnan teksteissä mainitaan myös niitä ihmisiä joille sota otti liian koville ja he tappoivat itsensä tai tulivat muuten vain mielisairaiksi.
Runebergin teksteissä ei mainita mitään tällaisista epäkohdista vaan se kulkee loppuun asti kertoen siitä kuinka erilaiset kenraalit, upseerit ja muut armeijan johtomiehet onnistuvat lähes aina taisteluissan ja saavat kunniiaa niistä. Siksi Tuntemattoman sotilaan kuvaus sodasta on realistisempi, sillä meidän pitää muistaa ne sota-invalidit joita koko maamme oli aina sotien jälkeen täynnä ja on edelleenkin.
J. L. Runeberg kuvaa sotaa sankarilliseksi ja siinä on eräänlaista kannustusta jopa puollustussodan sotimiseen. Hän yrittää saada sodan vaikuttamaan siltä kuin olisi jopa kunniallista ja isänmaallista kuolla keskellä taistelua ja tulla haudatuksi keskelle erämaata. Vänriiki Stoolin tarinoissa ei kerrota mitään niistä epäinhimillisistä oloista kuten siitä, että sotilaat joutuvat kävelemään satoja kilometrejä ilman ruokaa ja kunnon varustusta mukaan lukien koko ajan pelko siitä, että edes yöllä ei voi olla murehtimatta sotaa ja sen kauheuksia, sillä koskaan ei tiedä milloin vihollinen seuraavksi hyökkää. Toisaalta pitää muistaa, että Runeberg kirjoitti runonsa 1800-luvun puolivälissä, jolloin ei oltu vielä keksitty kranaatteja ja muita tuliaseita vaan sotia käytiin miekkojen ja tykkien avulla, jolloin sota ei ollut yhtä raakaa kuin 1900-luvulla.
Tuntemattomassa sotillaassa taas Linna kertoo sodan kauhuista ja siitä kuinka todella moni loukkaantuu ja kuolee. Hän kertoo myös niistä tarpeettomista tapoista joita tehtiin sekä omille karkureille, että vihollisen puolelta saaduille vangeille. Runebergin runoissa ei muutenkkan mainita mitään näistä raaoista kuolemista joita sotilaat saivat tai niistä jotka menettivät näkönsä tai jalkansa. Linnan teksteissä mainitaan myös niitä ihmisiä joille sota otti liian koville ja he tappoivat itsensä tai tulivat muuten vain mielisairaiksi.
Runebergin teksteissä ei mainita mitään tällaisista epäkohdista vaan se kulkee loppuun asti kertoen siitä kuinka erilaiset kenraalit, upseerit ja muut armeijan johtomiehet onnistuvat lähes aina taisteluissan ja saavat kunniiaa niistä. Siksi Tuntemattoman sotilaan kuvaus sodasta on realistisempi, sillä meidän pitää muistaa ne sota-invalidit joita koko maamme oli aina sotien jälkeen täynnä ja on edelleenkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)